Minna(minsku)Koskela "Silmät ovat sokeat, sydämellä näkee paremmin" Antoine de Saint-Exupéry

Ei äänestetä Hakkaraista Europarlamenttiin

Suomella on 13 paikkaa EU-parlamentissa. Jokainen niistä on tärkeä. Valtaosa äänestää ehdokasta, jonka uskoo olevan kyvykäs ja halukas ajamaan Suomen asiaa. Mutta jos edustajamme onkin toiminut Suomen etua vastaan? Siihen verrattuna protestiksi äänestetty tyhjäntoimittajakin on hyvä edustaja. Ei muuten.

 

Ministerinä törttöillyt Soini haukkuu Perussuomalaisia

Mikä sitten saa Soinin blogikirjoituksen vaikuttamaan suorastaan ääliömäiseltä? Mietitäämpä miehen tekemisiä ulkoministerinä. Presidentti joutui puuttumaan tilanteeseen ja antamaan osaamattomalle ministerille työnohjausta. Ulkoministeri kiukutteli oikeudestaan sananvapauteen, kun nousi iso haloo siitä, mitä kannanottoja möläytteli julkisuuteen aborttiasioissa. Oikeuskansleri piti ratkaisussaan ulkoministerin ulkomailla tapahtunutta aborttiprotestia ongelmallisena.

SDP arvopohja ja yhdeksänhäntäinen kissa

Taas olemme saaneet lukea siitä millainen arvopohja SDP:llä on. Miten Mikkel Näkkäläjärven rikokset vähentävät SDP:n arvopohjaa ja asettaa sen kyseenalaiseksi. No minäpä kerron ettei nämä tai kenenkään toimet vähennä puolueen arvopohjaa millään tavalla. SDP on suuri kansanliike johon mahtuu koko elämän kirjo ja näin se pitääkin olla. SDP:n arvoihin sisältyy vahvasti anteeksianto ja mahdollisuuksien antaminen. Lisäksi SDP:n arvoihin sisältyy myös luottamus ihmiseen ja ihmisen sanaan, sekä tekoihin.

Pikavippisaalistaja kävi

On myönnettävä, että olen hieman leväperäinen kaveripyyntöjen profiilitutkimusten suhteen. Pyynnöstä tarkistan nopeasti, onko kyseessä semmoinen oikea aikuinen eikä joku sekopää, huijari, rahastaja tms. saalistaja. No, nyt lauantaina tuli yksi pyyntö Veltri Peppe -nimiseltä kaverilta. Olin eräässä kokoontumisessa ja tsekkasin pyynnön esittäjän nopeasti. Siellä näytti olevan ihan normaalin näköinen herra. Ja pari kolme yhteistä fb-kaveria. Hyväksyin.

Wanhojen puolueiden likaiset temput ja epätoivo

Politiikassa käy usein niin, että kun toiselta osapuolelta loppuu usko omaan menestykseen, niin sitten alkavat likaiset temput.

Näin nytkin.

Pelko eurovaaleisssa häviämisestä täristää wanhojen puolueiden ehdokkaita aina kalliista vasikannahkakengistä hyvin föönattuun tukkaan saakka.

Siksi on aloitettava likaiset temput.

Kuusamon KH: Otto-oikeuden käyttö Käylän tontin vuokraamisesta kaivosyhtiölle

Muutosesitykseni Kuusamon kaupunginhallituksessa KH 13.5.2019 § 82: Otto-oikeuden käyttö Käylän tontin vuokraamisesta kaivosyhtiölle

 

Kuusamon kaupunginhallitussa olluy otto-oikeuden käyttö esitykseni koskien kaupungin Kitkajoen Käylän tontin vuokraamista ”latitude” kaivosyhtiölle. Kaivosyhtiö haluaa perusta Kitkajoen Juomasuon uraanikultakoboltti malmioon kaivoksen Käylän ja Säkkilän kylien väliin
—-
Muutosesitys KH 13.5.2019 § 82:

Suhde Venäjään Perussuomalaisten ongelmana

Nykyajan läntisen maailman poliittinen perusjako on melko selkeä. Perinteiset valtapuolueet kannattavat länsimaisia arvoja kuten mielipiteenvapautta, kansanvaltaa ja universaaleja ihmisioikeuksia. Niiden haastajiksi ovat nousseet aggressiivisesti rajojen sulkemista vaativat, kansalliskonservatiiviset ja valkoisen miehen ylivaltaa tavoittelevat illiberaalit liikkeet.

YHDYSVALTAIN JA KIINAN KAUPPASOTA MUUTTUMASSA OIKEAKSI MODERNIKSI SODAKSI

Yhdysvallat ja Kiina ovat käyneet kauppasotaa Yhdysvaltain asetettua yllättäen tulleja Kiinasta tuotaville tuoteryhmille ja Kiinan vastattua asettamalla tulleja Yhdysvaltain tuonnille. Nämä tapahtumat ovat esimerkkejä kauppasodasta, jossa ei ole voittajia ja kielteiset vaikutukset heijastuvat koko maailmaan. Kiina ei noudata rehtejä kauppapolitiikan pelisääntöjä. Tästä lienevät Yhdysvaltain poliittiset vaikuttajat presidentti Trumpia ja hänen kannattajiaan laajemmin yhtä mieltä.

Hesarin toimittaja ei ymmärrä puolueiden varallisuuden päälle

Kommentti: Vasemmisto­liitto on hallitus­neuvotteluissa ainoa puolue, joka puolustaa osake­sijoittamista – eikä ole ihan väärässä (´HS20.5.2019). Oikeistolla on ideologinen taipumus yksityistää kaikki, yleensä kavereille. Vasemmistolla on vastakkainen näkemys, mahdollisimman suuri osa asioista pitäisi toteuttaa julkisesti.

Totuus on jossain tässä välissä:

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä