Minna(minsku)Koskela "Silmät ovat sokeat, sydämellä näkee paremmin" Antoine de Saint-Exupéry

Isäni muistolle- riiippuuussairaudet eivät vähennä ihmisarvoa.

Muistoja Isästäni.

Elämä on kuljettanut minut pois kotiseudultani, seudulta jossa elin lapsuuteni päiviä pitkälle varhaiseen nuoruuteen. Elämä on todellakin kuin seikkailu niin paljon se pitää tapahtumia sisällään, jotka vaihtelevat kuin nuotit lauluissa. Toisiaan on eletty kuin kauneita kesää, välillä taas ikäänkuin talvi olisi yllättänyt kovalla kylmyydellään ja raakuudellaan. Elämä on myös luopumista rakkaista ihmisistä.

Elämä on julma, eikä  kysy koskaan meiltä mitä me todella haluaisimme. Toisinaan tuntuu, että se vaan antaa osan johon on tyydyttävä. Mutta niin ei todella ole. Omaan elämään ja ratkaisuihin voi vaikuttaa. Niin me ainakin ajattelemme, ja suurin osa meistä pystyykin tekemään valintoja. Mutta miksi on niin paljon heikkoutta? Miksi joku voi hallita riippuvuuksia ja toinen ei? Miksi on niin paljon turhaa kärsimystä? Miksi liian varhain päättyviä ihmiskohtaloita?Miksi särkynyt ihmissydän särkee toisen ja miksi tuska kertaantuu?

Niin muistot, ne ovat elämämme suola ja kirous. Niiden kauneus voi salvata hengen tai niiden tuoma suru saa kyyneleet virtaamaan. Kuitenkaan en usko, että koskaan luopuisimme muistoista, jotka sisältyvät elämäämme, sillä ovathan ne osa oma historiaamme,  ja kertovat meille millainen elämämme tie onkaan ollut.

Muistot isästä ovat ristiriitaisia. Ensin mieleeni tulee tunne siitä kärsimyksestä mikä hänen sisimpäänsä kätkeytyi. Siitä kasvaa ymmärrys, jonka kautta kasvaa viisaus kohti anteeksiantoa ja tunnetta rakkaudesta. Kauaksi jää tunne vihasta ja katkeruudesta. Isä eli kahta elämää, toista puolta hallitsi riippuvuus päihteisiin. Toinen puoli hänestä oli se hiljainen, kiltti selvä mies, joka oli etäinen. Päihteiden vaikutuksen alaisena hänestä tuli puhelias, ja hän puhui lakkaamatta omista kärsimyksistään.

Vieläkin minua pakahduttaa pikkutyttömäinen muistoni itsestäni- halu auttaa kärsivää isää, kuten pienenä koin. Mieleeni muistuu iltarukoukseni, joita hänen vuokseen mielessäni lausuin"rakas Jumala, auta isää, anna hänen parantua"...Uskon, että rukoukset hänen puolestaan olivat monen hänen läheisensä sydämmellä.

Voi sitä päivää kun rakas mummoni saattoi sinutkin hautaan. Sinutkin ISÄ oman miehensä ja pienen vauvansa lisäksi. Miten mummoni olikaan niin vahva- mutta murtunut.

Me kaikki murruimme kun kuolit-

Isä kärsi ja me kärsimme. Elämämme oli täynnä pelkoa, huolta ja murhetta. Sen olen oppinut, että aina voi kasvaa ymmärtämään. Ei se vaadi suurta viisautta, että pystyy tuomitsemaan toisia ihmisiä. Viisautta ja avointa sydäntä tarvitaan siihen, että kuulee ja näkee ihmisestä sen mikä hänessä todella asuu kaikesta kärsimyksestä ja riippuvuudesta huolimatta. Joskus tarvitaan syvää katsetta läpi pahuuden ja tuskan.

Isän elämä, hänen tarinansa kasvatti minusta ihmisen joka olen. Olen oppinut paljon ihmisen elämästä, kärsimyksestä ja siitä mikä sitä synnyttää. Siksi tiedän, että myös hänessä asui rakkaus läheisiään kohtaan. Rakastaminen on vain vaikeaa pojalle, joka on itse jäänyt vaille rakkautta. Rakkaus on paras lääke maailmassa kaikkiin haavoihin. Sitä se olisi ollut myös isälle. Hänen tarinansa ei kuitenkaan ollut turha, eikä hänen lyhyt elämänsä mennyt hukkaan.

Uskon, että kuolema oli isälle helpotus, sillä hänen tuskaansa ei kukaan meistä olisi koskaan voinut poistaa. Muistan kuinka näin isäni viimeisen kerran. Kohtaisin hänet eteisessä. Hän katsoi minua kun olin lähdössä matkalle. Silloin hän katsoi tytärtään viimeisen kerran- kohtaamisessa oli jäähyäisten heikko kuiskaus- jälkeenpäin ymmärsin, että kuolema oli jo tulossa, ja aavistus näkyi jossain käsittämättömällä tavalla. Näin isän silmistä katumuksen ja anteeksipyynnön. Nuori tyttö tunsi jotain näkymätöntä mutta ei osannut tulkita- kunnes viesti kuolemasta saapui. Tiedän että isä rakasti meitä lapsiaan,vaikka ajoittainen päihteiden alainen pahuus vei hänessä voiton. Silti aina kun muistan isää minussa nousee rakkaus ylitse katkeruuden ja se peittää kaikki pahat muistot.

Isä oli riippuvuudestaan huolimatta ihminen minun silmissäni. Hän oli ihminen kaikkine oikeuksineen. Hän ei ole tahra minun elämässäni jos joku niin luulee. HÄN EI OLE HÄPEÄ.

Olen opettanut lapsiani ymmärtämään heikkoja ihmisiä ja riippuvuutta, etteivät he koskaan vahingossa tallaisi jalkoihin ketään, joka jo valmiiksi kärsii.

En halua unohtaa menneisyyttäni, en sitä ainoaa isääni. Vielä joskus sydämmessäni olen pahoillani siitä,että en voinut auttaa häntä-olinhan vasta lapsi. Isän sairaus opetti minut ymmärtämään, ja se onkin jo suuriosa viisautta.

Uskon, että päihdeongelma on ihmiselämän särkymistä. Isä oli särkynyt ihminen, hän oli paloina. En ehkä koskaan saa tietää miksi- minulla on vain aavistuksia. Hän oli äärettömän herkkä ihminen, ja sodanjälkeinen kasvualusta saattoi olla hänelle kova. Toisenlaiset olosuhteet olisivat saattaneet muuttaa hänen elämänsä.

Uskon, että sureminen kestää läpi elämän, mutta suru vain muuttaa muotoaan. Isä on poissa- poissaolo on osa elämääni. Kaikki tämä on käsiteltävä ja sen kanssa on elettävä. EN halua kasvattaa jäätä sisälläni, enkä katkeroitua.Isälle olen kaiken antanut anteeksi. Äitini on vakasti sairas, ja käynyt pitkän prosessin aivoverenvuodon jälkeen. Hänen aivonsa tuhotuivat pahasti ja hän eli myös menneessä, isäkin eli taas, oli kova kokemus kuulla äidin sanovan ja kysyvän mihin isä meni, juurihan se oli tuossa, äidille piti sairauden toipumisen vaiheessa kertoa kaikki suru-uutiset uudelleen...Äiti isä on kuollut.

Äidin aivot ovat jo kahdessatoista vuodessa paljon parantuneet, ja kun vierailin taas äidin luona, ja katsoin isäni kuvia sanoi äitikin niin lempeään sävyyn isästä, että isällä oli riippuussairaus. Äidillä on suuri sydän vaikka oli kokenut kovia. Anteeksianto ja rakkaus ovat meille mahdollisuus- ja tämän me kirjoitimme tarinamme loppuun.

Isä- olit rakas, ja anteeksi ettemme voineet ja osanneet auttaa sinua. Anteeksi  ettei yhteiskuntamme auttanut sinua. Sinä olet aina osa elämäämme ja niinkauan kun nimesi ja kuvasi kulkee mukanamme olet sinäkin elossa.

Rakkaudella tyttäresi Minna.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset