Minna(minsku)Koskela "Silmät ovat sokeat, sydämellä näkee paremmin" Antoine de Saint-Exupéry

Jari Sarasvuo- Slaavilainen orjakansa haluaa alistua?


Jari Sarasvuo- Slaavilainen orjakansa haluaa alistua?

(parrutus ja häpeän sietokyky)

Jari Sarasvuon haastattelu kuvastaa täysin omia ajatuksiani, siksi haluan nostaa asian esille. Miksi Suomalaisen hermo venyy ja paukkuu sama mitä tapahtuu? Miksi vääryyttä vastustavia ihmisiä on vähän, jos pitää lähteä osoittamaan mieltä? Miksi kukaan ei lähde? Hävettääkö mitä se naapurikin sanoo jos osoitan mieltäni – voi luoja.!

Miksi vaikenemme ja olemme hiljaa yhteiskunnan moraalisessa rappiotilassa?

En osaa vastata teidän puolestanne, mutta omasta puolestani voin kertoa ottaneeni kantaa moraaliseen rappioon useita kertoja elämäni aikana. Ei tämä rappio tullut vuodessa eikä parissa, vaan on kasvanut kymmenessä vuodessa täyteen mittaansa. Nyt alamme olla jo moraalisen rappeuman syvimmässä kohdassa.

Jo vuosia sitten tein henkilökohtaisen päätöksen hoitajana. Tein työtä vanhustenhuollon kunnallisessa toimipisteessä, jossa koin olevan eettisiä ja moraalisia ongelmia. Kun henkilökohtaisesti jouduin ratkaisemaan asiakkaan tapauksen oman moraalin ja hoitoetiikkani mukaisesti jouduin osastonhoitajan puhutteluun. Olin toiminut oikein, puhuttelun vaatija oli toinen työntekijä jonka valta-alueelle astuin. Minulle tarjottiin jatkoa työssä, mutta vastasin, että koska laitoksessa ei pystynyt tekemään työtä hoitoetiikkani ja moraalini mukaisesti en ollut valmis ottamaan lisää pestiä paikkaan.

Hoitoalalla tai koululaitoksessa ym työskennellessä kukaan hoitaja tai kouluavustaja ei voi välttyä moraalisilta ja eettisiltä ongelmilta. Näitä tulee vastaan kaikkialle, ja niihin voi ottaa kantaa, tai sulkea silmänsä, Aika usein omankin kokemukseni mukaan ihmiset mielellään sulkevat silmänsä.

Miksi? Ainakin pienellä paikkakunnalla he pelkäävät työpaikkansa puolesta, ja perheen toimeentulo on tärkeä asia.

Oman itsensä kanssa eläminen onkin sitten toinen juttu, kun moraalin kuminauha alkaa venyä ja paukkua. Ymmärrän miksi on vaikea vastustaa vääryyttä tai hoitovirheitä instituutiossa. Teet valituksen esim rehtorille, ja kokoustat sitten yksin kolmen opettajan seurassa. Jäät altavastaajaksi, ja saat tietää että mahdollisesti lapsellesi voidaan kostaa seuraava tekosi, joka on yhteys opettajien johtajaan. Valituksesi ei johda mihinkään vaan pyörii kuntatasolla. Soppa vaan sakenee.

Tie on poikki- ja joutuu vaan alistumaan, ettei ole virkamiestasoa johon valitusta voi jatkaa. Jos jatkaa selvitystä huomaa opetushallituksemme myös korruptoituneen. Korpit eivät noki toistensa silmiä ja järjestelmä on laittanut sinun tiesi poikki. Opettajia ei valvo kukaan, ja koulukiusaaminen rehottaa.

Sama koskee vanhustenhuoltoa. Valvira valvoo hoitajia ja suo heille mahdollisuuden käyttää eettistä omatuntoaan, ja valittaa jos näkee vääryttä hoidettavia kohtaan jossain laitoksessa. Silti kukaan ei uskalla valittaa.

Loppujen lopuksi kaikkien moraali kangistuu ja hoitoetikka katoaa työyhteisön ilmapiirissä.

Kuolemaa aletaan toivoa ja naureskella. Muistan ennen valvirajärjestelmän tuloa vahustenhuoltoon ym istuneeni kahvipyödässä, kun eräs sairaanhoitaja tuli ja sanoi, että hyvä kun se ilkeä vanhus kuoli. Olin hoitoapulainen tiellä kohti hoitajuutta- tyrmistynyt ja kauhuissani.

Päätin, että en koskaan moraalisesti ja eettisesti aio olla sellainen hoitaja.

Se on oma valinta millainen olet! Sinä valitset työssäsi tavan kohdella muita ihmisiä. Sinulle on annettu välineet, ja sinulla on valmiina ihmiskäsitys, sekä ihmisoikeudet. Sinun täytyy vastata omasta toiminnastasi. Miten paljon vääryyttä ja moraalittomuutta sietäviä hoitajia yllättäen on. Nyt on varmasti vahustenhuollon häpeällisen tilan paljastettua keskusteluja jokaisessa hoitolaitoksessa. Suurennuslasi on valviran kädessä, mutta toimiiko edes valvira niinkuin sen pitäisi. Onko resursseja?

Hoitoetiikaa opetetaan vähän sairaanhoitaja ja lähihoitaja koulutuksessa. Olisiko syytä panostaa etiikan opetusta koululaitoksiin ala-asteesta alkaen? Yhteiskunnan raadollistuminen itsekkään ja raha- sekä valtakeskeisen eduskunnan ja hallituksen myötä vaikuttaa koko yhteiskunnan ilmapiiriin. Tällä hetkellä valtiovalta vain tekee bisnestä ja jakaa rahaa epäeettisesti. Kansa venyy ja paukkuu. Sipilä tekee bisnestä yrityksellä nimellä Suomi. Olen aina tiennyt että bisnesmiehet eivät paljon moraalia ajattele, mutta Sipilä on allekirjoittanut sen omalla käytöksellään. Slaavilainen kansa sietää raiskaukset, terrorismin, tukien leikkaukset, vanhusten väärinkohtelut.

Kansa masentuu ja syö lääkkeitä,(turrutetaan loputkin tunteet) jättää etsimättä vastauksia pahoinvointiinsa. Kaikki tämän maan masentuneet ja syrjäytyneet ovat jo lannistuneita raipasta, ja elämisen mahdottomuudesta tässä järjestelmässä, jossa kaikki tiet pääätyvät suoraan helvettiin. Silti itse en aio alistua- vaan mitä paskemmaksi tämä yhteiskunta käy sitä enemmän olen vihainen ja vastarintani kasvaa. Se vain jää odottamaan oikeaa hetkeä astua esiin.

Media suitsee vihapuhetta- ja koska sitä ei ole määritelty paremmin tai vihaisuuskin oikeutetusti on jo vihapuhetta niin kukaan ei uskalla sanoa enää mitään.

Nyt on against hate sp...., toimiiko se kaksisuuntaisesti? Jos kampanja on kohdennettu oikein on se tasapuolinen ja valvoo myös Suomalaisiin kohdistuvaa vihaa ja vihapuhetta. Jos raiskaukset eivät ole vihatekoja niin mitä sitten? Suomalainen on alistettu historiansa aikana jo kahteen kertaan, ja ei hätkädä jos omia tapetaan. Ruottalaiset haki talonpoikia sotimaan kuninkaan puolesta, naru kaulaan ja lampaana talutettiin sotiin. Onko alistuminen geenivirheiöitynyt meihin? Tutkijoille mielenkiintoisia aikoja etsiessä alistumisen aiheuttavaa geeniä :)

Putin kävelee rajan ylitse? Tai nato ottaa Suomen sota-alueekseen?

Alan jopa uskoa, että jos Putin tulisi rajojen ylitse olisimme kaikki hattu kourassa nöyränä, yhtä nöyränä kuin Irakilaisten saapuessa. Joissakin paikossa tuli vuonna 2015 tapahtumista mieleen toisen maailmasodan tunnelmia. Naiset juoksivat halamaan miehiä, jotka pakenivat sodasta pois ja jättivät naisensa ja lapsensa puolustamatta... kuin he olisivat sankareita, kun halusivat itse elää.

Kuten minulle yksi pakolainen kertoi- minä halusin elää. Kysyin häneltä, että eikö sinun lapsesi ja vaimosi halunneet? Missä he ovat? Hmmmm....

Well done. Moraali ja moraaliset vaatimukset ovat kadonneet. Raamatussa olisi teille ja meille kaikille oiva käsky, ”kohtele lähimmäistä niinkuin itseäsi haluaisit kohdella”. Ei muuta kuin paskat housuissa, nälissä, ja lattialle. Kurkkupoikki ja raiskattuna.

This is Finland. And moral is lost. THE END.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia

Muuten hyvä, mutta miten tuo yhen pakolaisen sanominen niinko liittyy plokiin?

Katriina Minna Koskela

Moi ja Kiitos, juu liittyy juuri moraaliin. Pakolaisten oma moraalikin on oman nahan pelastaminen usein naisten, lasten ja vahusten kustannuksella.Asun vokki kylässä ja olen usein käynyt näitä Right to live keskusteluja muslimi miesten kanssa. Näissä ei pääse pitkälle yleensä, koska miehellä on etuoikeus olla ykkönen perheessä, sitten tulee lapsen ja vaimo ...joten jos henkion vaarassa pelastaa vahvin itsensä ja jättää heikot selviämään. eräässä ja useassa tapauksesssa useita lapsia ja vaimo. moraali ja etikka, vahvemman oikeudet - sama astelma kuin yhteiskunnassamme juuri nyt. Ensin Sipilä ja hallitus, bisnes sitten kansa ja sitte mitä jää niin pikkuisen heikoille. :/

Petri Lavonen

Sarasvuon moraalinen rappio ei siis ylety tähän pakolais ongelmaan, voit esim katsoa Yuotubessa Tero Vaaran haastattelun. Se miten tulkitsee Sarasvuon vuodatusta on vastuu kuulijalla. Minusta se on teatteria ja Sarasvuo yrittää korostaa itseään Dalai Laman kaltaiseksi älyköksi, mutta keisarilla ei ole vaatteita.

Käyttäjän ilpoilvesluoto kuva
Ilpo Ilvesluoto

Ehkäpä silleen, ettei edellä mainitut asiat ole pelkästään suomalaisten juttu.
Saattaa olla vähän laajemmasta ihmisyyteen kuuluvasta asiasta.

Katriina Minna Koskela

Moikka :) just edellä vastasin kysymykseen. Niin- ehkäpä aikamme alkaa kuvastaa muuta kuin Eurooppalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan käsityksiä arvoista?

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen Vastaus kommenttiin #4

Eihän Venäläisten tarvisisi kuin järjestää pieni esitys, jonka seurauksena tulisi 100k "nuorta miestä" pakolaisena Suomeen . Ja no.. 100k Miestä saa käskystä aika paljon aikaiseksi.. Ja näin olisi Suomi vallattu.
Suomi ei mahtaisi mitään koska kansanväliset Sopimukset jne.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

Kommentista 1:
"Pakolais"kriisin alkaessa ihmeltiin, kun raavaat miehet jättävät naiset, lapset ja vanhukset heitteille ja pelastautuvat itse suomalaistenkin lihapatojen ja sossujen piiriin.
Se on sitä samaa moraalin puutetta. Onneksi edellinen sukupolvemme jäi taistelemaan itseenäisyytemme puolesta, joten heille kiitos.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Kyllä suomalaiset ovat lakkoilla osanneet eri luokkaa kuin nöyrät ruotsalaiset.
Siitä hiljaa olemisesta.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia

Ruottissa keskustellaan avoimesti, media ihan toista luokkaa!

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"Kyllä suomalaiset ovat lakkoilla osanneet...".
Eivät lähellekään tarpeeksi. Missä nyt ovat lakot hyvinvointiyhteiskunnan puolesta ? Juuri uutisissa kuulimme, kuinka Valvira ehkä tutkii (tai pitäisi tutkia) kuutta kuolemantapausta hoitolaitoksessa. Entisten lisäksi.
Kuka lakkoilisi suomalaisten puolesta ? Kuka yleensäkään puolustaa suomalaisia veronmaksajia ja miten ?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Juu u..Jari ja Jarin jutut.

Hän on täysin itse siinä asemassa mistä toisia sanoo,koska yritysten puolestapuhujana keksi,että kaikki ovat syyllisiä.

Ei ole..vaan ne jotka toimintaa tekevät ovat syyllisiä ja ne jotka eivät ovat syyttömiä. Vain orja alkaa selittelemään kaikkien syyllisyydestä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset