Minna(minsku)Koskela "Silmät ovat sokeat, sydämellä näkee paremmin" Antoine de Saint-Exupéry

Kaatunut sotilas ja kännykällä kuvaava nainen.

Kaatunut sotilas ja kännykällä kuvaava nainen.

(yhteiskunnassa murtuu arvoja kuoleman edessä)

Kirjoitan aiheesta nyt henkilökohtaisin syin. Minulla oli facebook tili vuodesta 2006, jonka ryhmä ”lähimmäisenvihaa pohjolassa” (viheranarkistit) hävitti perättömin ilmiannoin. Tälle tilille oli kertynyt paljon elämäni muistoja lapsen syntymästä, mieheni kuolemaan. Kuvasin siellä elämäni hetkiä, tunteita sekä paljon muistoja. Menetin myös paljon valokuvia. Erityisesti kaipaan useita muistojani, koska facebook tilini oli kuin päiväkirja, johon kirjasin tunteita ja tapahtumia hauskoista surullisiin. Tunnetiloja, kannanottoja yhteiskuntaan ja sotiin. Eräs itseäni puhutteleva kuva ja siihen liittyvä kirjoitukseni oli tuntemattoman Venäläisen sotilaan ruumiin kuvaaminen kännykällä. Sota on aina koskettanut minua, koska mieheni palveli Suomen armeijassa ensitapaamisestamme ja elämäämme liittyi ihan käytännössä armeija. Elimme varukunnissa joitakin elämämme alkuvuosia. Itse toimin myös sotilaskotisisarena. Mieheni halusi maksaa palveluksellaan kunniavelkaa veteraaneille, joista hänen pappansa Johan Alfred Vähä-ypyä (Antinoja) joutui sotavangiksi Siperiaan ja palasi viimeisellä junalla hengissä.   Mieheni usein toisti Suomen puolustusvoimien tarkoituksen olevan oman kansan turvaaminen sotilaallisen hyökkäyksen uhatessa. Me emme hyökkää tosiin valtioihin, emmekä osallistu sotiin. Suomi onkin kuuluisia maa rauhanturvaamisessa maailmalla.

Palaan kuvaan; Kuva ja kirjoitus katosivat, silti kaikki nämä vuodet kuva on ajoittain ilmestynyt silmieni eteen. Kuvassa maassa makaa Ukarainan rajalla kuollut tunnukseton Venäläinen sotilas. Nainen kuvaa kuollutta kännykällä, ja lehtikuvaaja kuvaa tapahtuman. Kuvan nähdessäni heräsin ihmisen raadollisuuteen. Omien poikieni ikäinen sotilas makaa maassa kuolleena, ja hänen kuvansa leviää sosiaalisessa mediassa. Sotakuvat eivät ole minulle vieraita, ruumiita toisensa jälkeen. Liikahtaako ihmisessä tunteita, kun katsoo henkensä menettäneitä sotilaita? Onko sotilas valinnut mahdollisen kuolemansa? Onko sota ja tappaminen oikeutettua? Onko sota sanojen ja neuvottelun puutetta? Onko sodan takana muutakin, kuin omien etujen puolustaminen ja valvominen? Minun äidin sydämeni murtui kappaleiksi tuntemattoman sotilaan ruumiin edessä. Aivan sama kuka, mistä maasta, ja mikä on sodan motiivi.

Tähän ikään tullessa ihminen alkaa miettimään sotia myös ihmisyyden näkökulmasta. Sota "lehden sivulla" sanoina ja kuvina on arkipäivää - ja harva ihminen pysähtyy edes miettimään sitä. Ikäänkuin kuolleet sotilaat olisivat jo arkinen osa maailmaamme. Yhdysvalloissa on kaatuneiden hautausmaita, joissa henki salpaantuu. On käsittämätöntä miten suuren uhrin ihmiset ovat valmiita antamaan. Yhteiskuntansa sotien motiiveista ammattisotilaat ja värvätyt eivät välttämättä edes tiedä. He tottelevat käskyjä, patriotismi ja isänmaa saavat poikansa ja tyttärensäkin kutsuttua. He ovat sotilaita ehkäpä kutsumusammatissaan, mutta myös ihmisiä joiden sydän lyö, he tuntevat ja haluavat rakastaa. Nähdä lastensa kasvavan ja saavuttavan elämässä jotakin. Raamatussa sanotaan, että suurinta rakkautta on antaa henkensä muiden edestä. Jos puolustaa maataan "pahaa" vastaan, ja kuolee onko se rakkautta ja epäitsekkyyttä?

Sota on nykyisin usein poliittista peliä, ja jopa rikkauksien sekä geopolittisten asemien tavoittelua. Se ei ole enää rakkautta puolustaa jotain ”pyhää” ja siksi mietin miksi nämä nuoret miehet uhraavat itsensä pahuuden alttarille - oman ainukertaisen elämänsä? Onko se kunniankentällä kuolemista, jos miettii kulloisenkin sodan motiiveja? Ne valkoiset tuhannet ja taas tuhannet hautakivet kertovat jotain yhteiskunnasta. Kun lukee hautakivien nimiä ja laskee uhrien iät sydän käpristyy.

Luin kirjan pahuudesta käsittääkseni miten ihminen muuttuu sodassa. Sotilaat kertoivat tappamisen luonteen muuttuvan, kun näkee ihmisiä kuolevan. Ihminen muuttuu tappaessaan. Sotilas kertoo, että jopa naisten ja lasten tappaminen ei tuntunut enää miltään. Sodista lukiessa tajuaa, että eloonjäämisen kamppailussa inhimillinen katoaa ja tilalle tulee jokin muu. Pitäisikö ihmiskunnan vastustaa sotia, ja olla turtumatta jatkuviin sotakuviin ja sotauutisiin? Meidän olisi syytä hahmoittaa todellisuutta. Olemme ikäänkuin irtaantuneet median ja somen kautta todellisuudesta. Tunteiden paatuminen alkaa median toistaessa samoja uutisia kerta toisensa jälkeen. Kännyköin kuljemme tilanteesta toiseen- jopa sotaan.

Kuvaamme tilanteita omin motiivein. Vihollinen- mutta silti ihminen, jonkun lapsi, ihminen, nyt ruumis- joka on elänyt, rakastanut, ilonnut, surrut- ja nyt kuollut. Olisin itse pidättäytynyt kuvaamasta ja kunnioittanut vainajaa. Lausunut rukouksen, miettinyt maailman pahuutta- sotien syntyä ja ennenkaikken maailman julmuutta, sekä neuvottelukyvyttömyyttä. Olisin surrut sodan kaupallisia motiiveja- ja näitä uhreita sotilaita, jotka ovat usein poliittisen pelin uhreja. Isänmaan kutsulla- saa monen nuoren miehen uhraamaan henkensä- meidän edestämme- heidän edestänsä ja todennäköisesti vain pienen poliittisenryhmän edestä.

Sodankäynti oman kansan puolustamiseksi on oikeutettua, kun puolustaa maataan hyökkäykseltä. Osallisuus muiden maiden konflikteihin ja mahdollisesti taloudellisin motiivein järjestettyihin sotiin on eettisesti ja moraalisesti väärin. Emme saa unohtaa, että todennäköisesti John Kennedy sai surmansa, koska oli lopettamassa Vietnamin sodan- sotaobligaatiot ja sotateollisuus olisivat menettäneet rahat. Nyt voin heittää tähän ääripään vertauksen rahan ahneudesta myös – turvapaikanhakijat- bisnes, jossa moraali on jo kadonnut setelien tuoksussa joidenkin nenän edessä. Sodassa kuolleille uhreille ja sotilaille sanon; levätkää rauhassa-kornia- ja ristiriitaista, koska jokin muu, kuin rauha on riistänyt heidän henkensä. Pitkää rauhaa toivon Suomelle- ja siksi vastustan Suomen liittymistä natoon. ”Tuntemattoman sotilaan muistolle, kaikkialla maailmassa- isänmaan rakkaus oli sinun kohtalosi. Taivaanisän käsiin toivon sielusi.”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

On sanoja joita on vaikea kuulla ja vaikea puhua. Säilyttää edes sisällään ettei erotu joukosta. Mutta ole sinä uskollinen itsellesi!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset